Ensimmäinen asuni oli emännän ompelema suomalaisten vanha yleisasu, siniset verkkarit. Se ei enää minulle mahdu eikä ollut kovin tyylikäskään, mutta suojasihan se aikansa.

Sitten sain Hurtan mustan fleecehaalarin joka esti sen että minusta ei tullut lumipalloa suojasäällä.

Hurtan kurahaalarista en oikein tykännyt, se oli kankea.

Musta fleecevuorinen viitta on kätevä pukea ja lämmittääkin mukavasti, mutta kun on ollut lämpöisiä talvia niin sitä ei ole juurikaan tarvittu.

Jokunen vuosi sitten löysin islantilaisen Theo´n sadeasun. Sanovat että näytin siinä kiiltomadolta tai astronautilta.

Myyjä sanoi, että se on ehkä hankala pukea, kun vetskari on vatsan puolella. Mutta kakkia kanssa, minusta se on paras pukea ylle. Levittävät se vaan sohvalle ja laittavat minut sitten sen päälle tassut pystyssä. Minä odotan kiltisti, että tassut saadaan hihoihin ja vetskari kiinni. Ja odotan vielä senkin jälkeen kärsivällisesti, että minut käännetään (video tulossa!). Hopea-asu on jo kulunut osittain puhki, mutta minulla on kaapissa uusi ja myös punainen.

Sain Theolta sellaisen punaraitaisen kevyen hupparin, jota en ole paljoakaan käyttänyt. Ostivat minulle myös punaisen tyköistuvan verkkarin jossa on valkoiset raidat, mutta yleensä ulkoilen vaatteitta jos sää on vähänkin sopiva.

Tietysti käytän kylpylöissä kylpytakkia

On minulla Theon tuulitakki, mutta sitä en ole vielä kokeillut, mutta kyllä sen näette.

Kenkiä minulla ei ole, vaikka olen Suomen ensimmäisen kenkämuseon virallinen vahtimestari. Täällä Korkeakoskella aloitti maan ensimmäinen kenkätehdas – suutarien yliopisto vuonna1898. Mutta sanotaanhan, ettei suutarin lapsillakaan ole kenkiä ja minä tarvitsisin aina kaksi paria, museolta voisi löytyä sopivia lastenkenkiä, mutta olisi se hassunnäköistä jos etujaloisssa olisi yhdenlaiset ja takajaloissa toisenlaiset.